Milloin ikävä on todellista?

Eilinen oli ihana päivä! Olimme yli 10 ihmisen porukalla juomassa (paitsi minä olin ihan vaan sober siellä) ja iltaa istumassa, ja oikeasti, ihan mahtavaa oli. Aluksi ei huvittanut mennä yhtään, sillä takana vähäiset yöunet ja työpäivä hiostavan kuumassa ilmassa ja väsytti. Menin sitten, vaikka vähän hidastelinkin. Meitä oli parhaimmillaan siellä jotakin 15 ihmistä jaja ihmiset ajeli skootterilla siellä ja jotkut nuoleskeli ja soiteltiin ihmisille (enemmän ja vähemmän tahallaan..) ja lol äksdee nyt torvisoittokunnat soittamaan, poltin seurassaki ekaa kertaa <3 Tuli sitte eilen poltettua enemmän ku normaalisti koko viikon aikana yhteesä.

Sit jossai vaiheessa osa porukasta häippäs ja jäätiin sitte minä ja kolme muuta sinne paikkaan A, ja meno alko olla aika laimeeta jo. Soitin, laiska paska ku oon, että tulis mutsi hakemaan, ja samalla kyyvillä lähti pari muutakin sitten, että ne ois tiputettu kylälle ja mä oisin menny himaan nukkumaan. Matkalla kuitenki muutin mieleni ja jäin itekkii sitte kylälle vielä. Mentii yhelle kiskalle istumaa, ja pikkuhiljaa alko siihen taas poruukkaa kasaantua. Siinä sitte juteltiin, ja jotkut koetti mennä riitaakin haastamaa muutamien amiksien kanssa, siinä onnistumatta.

Soitin vahingossa sitten yhelle kaverillekin 12 minuutin puhelun.. Kiitos nokian paska jossa ei toimi lukitusnäppäin. Mitähän kaikkee liene kuullu? Ja vielä kaks kertaa saman päivän aikana. Vittujeejee

Noo, sitte alko siinäkii loppuje lopuks meno veltostumaa, kaikkia väsytti ja alkoholin vaikutus laskemaa, ja mietittiin siinä vielä että mennäänkö mökille yöks vai mennäänkö kaikki vaa omii koteihimme nukkumaan. Päädyttiin sumplimisien kautta että jos kuitenkii mökille. Alun perin meitä piti vaan mennä minä ja neljä muuta, mutta jostain kumman syystä sinne jäikiin sitte pari ylimäärästä jätkääki nukkumaan. Mikäs tossa, kyllähän tonne mahtu. Ja nousi siellä se sitten jo aiemmin haluttu nyrkkitappelukin, ja voin vaikka vannoa että huuto kuulu kauas. Kyllä ne lopulta sitte kaikki sovussa oli, kai. Aamulla sitten hipsin töihin ja muut selviyty omia aikojaan pois. Ottasin koska tahansa uusiks eilisen.

Mutta pääaiheenahan mulla oli se, että millonka ikävä on todellista. Ja voiko ikävää tuntea ihmistä kohtaan jota ei edes tunne, tai tapahtumia, joita ei ole kokenut? Nimittäin, mulla oli tässä aiemmin, muutama viikko sitten(kö?) tämmmönen fiilis. Että oli yhtä nettikaveria kauhean ikävä, vaikka en sitä tosiaan koskaan ole tavannutkaan. Taidettiin puheessa sivutakin tätä aihetta, mutta se jäi sikseen. Toinen tämmönen elämys tuli sitten tänään, kun "ikävöin" palavasti sitä, että pääsen juhlimaan sellaistenkin ihmisten kanssa, joita en koskaan ole tavannut, joista tiedän vain nimen ja jonkun sotkuisen puhelimella otetun kuvan. Joiden kanssa siis en ole jutellutkaan.

Onko kyseessä tällöin kaipuu näitä ihmisiä kohtaan? Vai sekoitammeko sen vain yksinäisyyden tunteeseen ja haluun kuulua johonkin juuri sillä hetkellä? Sillä enhän voi ikävöidä meren aaltojen kosketusta sääriäni vasten koska en ole kokennut niitä muistellakseni niitä. Vai tarvitseeko jotakin edes muistaa ikävöidäkseen? Minä en tiedä, mutta on se aika ihmeellinen asia. Koko kaipuun tunne. Mitä se edes on, miltä se tuntuu? Painolta rintakehällä, alakuloisuudelta ja valtavalta kosketuksen puuttelta. 

Epämukavaa se ainakin on.