Päivitän kaveritilanteen muuten ajan tasalle; meidän ns. jengistä on yksi jäsen sanonut itsensä irti, mutta pitää edelleen minuun jonkinlaisia välejä. Se on sinänsä harmillista, että en haluaisi viettää hänen kanssaan aikaa. Mutta hän jopa vaihtoi hyppytuntinsakin samalle aikaa, joten meillä on sitten yhteistä aikaa 7 tuntia viikossa pakollista. SEITSEMÄN. Ihan liikaa.
Sitten on tämä kauempana asuva, entinen kaverini. Neljännen päivän jälkeen taisin laittaa hänelle viestiä että olin tyhmä kun en jutellut hänelle ja pyysin anteeksi. Mutta asiat menivät - yllätys yllätys - vielä surkeampaan suuntaan viime viikosta. Sunnuntaiyö oli yhtä helvettiä, ja se johtikin siihen että olin maanantain ja tiistain poissa.
"Its rude to say this for you"

Ei, et sinä ole pahoillasi.
Et sinä välitä minusta - et koskaan tainnutkaan?
Minusta on tullut sinulle yhdentekevä. .
"I care about you!" "Tykkään sinust." "Oot ihana." "You wont lose me. ^^" "And I wont leave u.."
LIES. Valheita. Ja niin kovasti hän aina vannoi ettei jätä minua, ja pysyy aina vierelläni ja plah plah plah. Ja minä sokeasti siihen luotin lopulta. Olisi pitänyt arvata, mutta olin niin idiootti että saan taas kerran vain katsella vierestä kun hän unohtaa minut tuosta vain.
Hänelle ei tosin riittänyt, että olisi katkaissut kerralla välit. Hänen piti pitää minun puolellani elossa toivonliekkiä, mutta lopulta minun oli pakko tukahduttaa se itse. Huomasin, että hän todellakin on lopettanut välittämisen - saan kirjoittaa hänelle vaikka kuinka paljon tekstiä, niin hän vain sivuuttaa kaiken yksinkertaisesti kertoen omaa juttuaan tai kommentoi vain yhdellä sanalla. Saisin periaatteessa sanoa hänelle vaikka että "lähden tästä tappamaan itseni", niin vastaukseksi saisin todennäköisesti vain että "Höh :d"
(em esimerkki olisi kyllä melkoista huomionhakemista, mutta olettaen ettei olisi)
Muttamutta nyt se ensimmäinen paljastus, niin ei ihan toivottomaksi tämä meininki menisi.
1. Salainen haaveeni on romanssi vanhemman miehen kanssa

Enkä nyt tarkoita ihan mitään parin, kolmen vuoden eroa, vaan ihan kunnon eroa. 7 vuotta ainakin. Joskuspa vein tämän niin pitkälle, että tutustuin 27-vuotiaaseen mieheen, ja kevyttä flirttiä välillämme oli. Lopulta se johti siihen, että hän tosiaan ihastui minuun (ainakin hän minulle sanoi) ja minä häneen. Välillämme on kuitenkin mukavasti välimatkaa, ja toisekseen hänellä oli jo vakituinen tyttöystävä, kihlattu. Kuulosti aika mahdottomalle yhtälölle muutenkin, joten asia jäikin siihen. Olemme edelleen puheväleissä, mutta on siitä kuitenkin pari kuukautta kun viimeksi hänelle juttelin.
Josta päästäänkin siihen, että olen löytänyt uuden #ManCursh . Näyttelijä, päälle 40 mutta ah, niin syötävän komea. Joseph Fiennes ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti