Ketutus 10/10

Tänään oli kyllä aivan mahtava päivä, jos sallitte sarkasmin. On päässyt ärräpäitä ja vee-alkusia sanoja enemmän ja vähemmän - äänettömästi ja äänellisesti. Mikään ei tunnu menevän oikein ja kaikki pienemmätkin asiat ketuttaa. Kelloa vahtasi tunnilla koko ajan, ja vahtipa tuota sen jälkeenkin. Viisi minuuttia tuntui ikuisuudelle, saati sitten puolitoista tuntia.

Aamusta väsytti niin pirusti, etten edes jaksanut laittautua mitenkään. Toisaalta, kenen silmiin minun siellä nyt hyvältä pitäisi näyttääkään? I don't give a fuck jos en miellytä heitä, ei se ole tarkoituksenikaan. Väsymys jatkui linja-autossa, eikä tilannetta auttanut se, että viereeni tunki joku vanhus, joka kapsäkkeineen vei minunkin tilastani puolet jo muutenkin ahtaassa loosissa. Pieni auto kun on, osa joutuu jopa seisomaan. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin ne pennut eivät vain uskalla mennä istumaan toisten, tuntemattomien viereen. Ei ennenkuin kuski viidettä kertaa mainitsee asiasta. Samoin he eivät osaa väistää laisinkaan! Saavumme pysäkille, ja käytävällä seisovat ihmiset jähmettyvät paikoilleen kuin tatit saman tien. Ei osata mennä sivummalle, vaan jäädään siihen keskelle oikein, että sitten (vähemmän) vahingossa niitä tulee laukulla huitaistua naamaan.
       
Nooh, ajattelin hakea jotakin piristävää juomista kaupasta matkalla koululle, ja päädyin ostamaan Frezza vanillan, vaniljan makuisen maitokahvin. Olisin kai muuten mönsteriä ottanut, mutta kun kaikki myyjät eivät sitä minulle myy, vaikka ikää on tarpeeksi ja vähän ylikin. Mutta kun niitä henkkareita ei löydy, kun en ole passia mihkään tarvinnut saatika henkilökorttia, eikä mopokorttiakaan tullut hankittua.

Yhteiskuntaopin tunnilla sitä sitten join, ja meinasi sen tunnin alussa kärhtää muuten hermot. Joku vitun urpo oli vallannut paikkani takarivissä, vieläpä sama, jota en voi sietää silmissäni. Hän mm. luulee minua lesboksi, ja onkin levitellyt asiaa koulussa (ei siis pidä paikkaansa), ja ensi tapaamisesta lähtien mielipiteeni hänestä oli selvä. Muistan, kun kuvailin häntä kaverilleni.. "Yks ADHD apina joka on rauhaton kun mikä eikä osaa pitää suutaan edes yhtä hetkeä kiinni, helvetin ärsyttävä". Ihan vahingossa sen verran kovaan ääneen sen sanoin, että tämä varmasti kuuli mennessään siitä ohi. Ilkeää? Ei suinkaan, tuntisittepa hänet vain..
     

Mutta takaisin koulupäivään. Toinen tunti oli kemiaa, ja voinpa sanoa, että sen läpipääsemiseen tarvitsen ihmeitä. Yli TUNNIN pähkäilin yhden tehtävän A kohtaa, enkä osaa sitä vieläkään. Turhautuminen oli sen verran suurta, että puolessa välissä ruttasin tehtäväpaperin ja viskasin roskiin, ja olin sitten puhelimella. Ei siinä mitään, mutta kun siirsin laukkua pulpetilla, huomasin, että olin sotkenut kahvilla koko viereisen pulpetin. Pullo oli vuotanut jostain, vaikka se oli kiinni tiukasti. Tarkistin asian! Pääsinpä siivoamaankin, jes. Vielä koulun jälkeenkin odotustunnilla niitä tehtäviä tein, mutta eipä ne päähän uponneet.
   
 Pihaan pääsin ilman suurempia ongelmia, mutta himassa ne vasta alkoivatkin. Rupesin miettimään koulujuttuja, ja tajusinpa että olen kovin ulkosiiderinä taas kerran kaikesta, muissakin kuin kemiassa. Terveystiedossa ilmeisesti menossa joku esitelmähommeli josta ei ole mitään käryä, vaikka ilmeisesti minunkin sellainen tulee pitää? Äidinkielessä missasin vastauskirjoituksen, yhden pakollisen osan kurssin läpipääsyä. PLUS minun piti lähteä pakkaseen talsimaan kirjastoon. Ajattelin etukäteen katella netistä, minkä kirjan lainaan, niin pääsen mahdollisimman nopeasti takaisin.

Joka Hemmetin Kirja Oli Lainassa Mitä Katsoin

Ja taas pomppasi korkealle vitutusmittarit, ja siitä suivaantuneena otin ja lähdin, (heti kun olin 20 minuuttia etsinyt mustekynää jotta voisin allekirjoittaa kirjastokorttini..) ja ajattelin ottaa vain ensimmäisen kirjan mikä vastaan sattuu. Tietokirjan, koska siitä olisi esitelmä tehtävänä. Kirjoja oli vain harmillisen vähän, ja suurin osa niistä käsitteli aiheita jotka minua eivät kiinnostaneet paskan vertaa, tai olivat niin vaikeaselkoisia että itkettäisi jos sellaisen joutuisi lukemaan. 40 minuutin päästä olin saanut kaksi kirjaa valkattua, ja otinpa muutaman Kari Hotakaisenkin kirjan sitten, ihan huvikseen luettavaksi.

Ilmeisesti sitten raitis ilma teki hyvää hermoilleni, sillä nyt on rauhallisempi olo jo, kun tätä kirjoitan kahvia juoden. Kyllä, minun oli aivan pakko ostaa vielä toinen, sillä kerta kaikkiaan ihastuin tuohon, ja toisekseen jonneilua olisi tarkoitus vähän vähentää.