Kovin oudolle tuntuu olla lähettämättä viestiä tälle kyseiselle henkilölle. Niin monta hetkeä päivän aikana tullut, joista olisi mukava ollut kertoa jollekin, mutta ottaessani puhelimen käteeni, tajuan, ettei minulla ole ketään kelle sanoa. Näiden paikallisten kaverieni kanssa.. ei se ole samanlaista. Heidän kanssaan ei jutella koko ajan, vain silloin kun on asiaa. Tai oikeastaan, minä harvemmin edes aloitan juttelemaan kellekään.. Olen rikki. Lintsasin tämän päivän, koska niin palavasti odotin eilisen yön, että hän laittaisi minulle viestin.
Että kaipaisi minua.

Että hän pitäisi minusta yhä edelleen.
Että hän haluaisi minun juttelevan hänelle.
Mutta ei mitään, en yhtäkään merkkiä hänestä saanut. Ehkä hän sitten vain kunnioittaa tahtoani. Mutta hän ei vain tiedä, että se satuttaa minua. Siksi valvoin, jälleen kerran, koko yön. Ja jäin aamulla nukkumaan vedoten päänsärkyyn.
Olen muuten huomannut, että tämä kaveriporukkani ei ole entisellään. Enkä ole ainoa joka on pistänyt asiaa merkille. Tästä on tullut mukavan yhdessäolon sijaan pakollista kanssakäymistä ja selkäänpuukotusta. Kukaan ei asiasta sano ääneen, pidetään illuusiota yllä että kaikki on normaalisti. Mutta kun ei ole, minä tiedän sen. Mikään ei ole enää normaalisti. Ei ole ollut pitkiin aikoihin.

Täytynee ottaa illalla kivulias suihku, ja koettaa peittää nämä jotenkin sinä aamuna. Kokemuksesta sanon ettei meikkivoiteesta ole paskan vertaa apua. Tai sitten koetan vain toista merkkiä. Ja jotain bepanthenia tunkaista yöksi, sehän nopeuttaa paranemista? Kaksi päivää ei kylläkään ole mitenkään hulppea aika saada tuoreita jälkiä haalenemaan..
Nyt mua pelottaa.. vielä enemmän kuin eilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti