Illalla tekstailin kaverien kanssa, olin vähän aiemmin voinut henkisesti taas huonosti. Kavereilta tuli niin iloisia viestejä, miten ihanaa niillä on siellä uudessa asunnossaan. Sitten se vaan iski tajuntaan; mä en oo enää niille ajankohtanen enää. Mä olen niille pala menneisyyttä, jota muistellaan sitten kaihoisasti kun istutaan vanhainkodissa. Ja miten yksin mä olen.
Sitten tuli semmone olo, että ei kestä. Enkä enää pystyny pidättelemään itkua, mun oli pakko päästää kyyneleet tulemaa. Mikä oli virhe. Oli ihan hemmetin vaikeeta itkee hiljaa, kun olis tehny mieli huutaa koko maailmalle keuhkojen täydeltä. Ja niitä kyyneleitä vain tuli ja tuli ja tuli.
Sen jälkeen olin turta. En tuntenu mitään. Muuta ku että "Luuseri jäit yksin. Vituttaako?" Ja otin sen terottimen terän.. Koskaan en oo niin paljon vuodattanu verta kun siinä yönä. Jotenkin vain.. sekosin. Katoin vaan miten sitä verta valu pitkin kättä, se oli nii helpottavaa. Vihdoin mä tunsin taas jotain. Muistan, kun mietin, miten nopeasti veri jähmettyy ja miten se tummuu oltuaan jonkun aikaa paikoillaan. Halusin palavasti soittaa jollekin, laittaa viestiä, että mitä teen. Että voisiko joku auttaa tähän yksinäisyyden tunteeseen.
Piti, harmi vain, pitää paksua mustaa hupparia koko ajan hihat alhaalla koko seuraava päivä (eli tämä päivä.) Ensimmäiset hyppytunnitkin elämässäni koettu, maailman pisimmät 105 minuuttia. Jei. Onneksi oli viiluska keli melkein koko päivän, iltapäivällä oli kyllä kuuma kävellä asemalta kaupan kautta kotiin. Kotona läksyt ja koneelle siitä vähäksi aikaa. Sitten nukkumaan. Aamulla herätys aikaiseen, linttiin istumaan, kouluun, takas linttiin, läksyt..
Ja mun sydän kuoli just nyt.
Tomi laitto facessa.. että.. se tykkää toisesta..
En oo sanonu sille mitään sellasta I love you tyyppistä juttua, ihan kaverina oon vaan kehunu. Että ei se sitäkää oo säikähtäny tai näin.
Ihan.. vitun.. vaikee.. pistää sille hymynaamoja ja kannustaa sitä tekemään alote. Kun ite pidätän täällä taas itkua.
Ei helvetti. Miks mä en ois ikinä oppia? Älä luota ihmisiin, ei musta kuitenkaan kukaan pidä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti