Sorry for disappearing for 20 days!

Olen pahoillani poissaolostani, oli vain koulun ja oman elämäni kanssa taas pieniä ongelmia joista koetin päästä pois.

Lupasin taas kerran, etten enää viiltele. Ja onnistuinkin 10 päivän ajan, mutta sen jälkeen taas..

Elämäni on mennyt aika samalla tavalla päivästä toiseen; aamulla ylös, meikit naamaan ja hiustenlaitto, vaatteet yms. Linja-autoa odottamaan pari minuuttia ennenkuin sen pitäisi olla paikalla, matka aina samalla paikalla, kuulokkeet korvilla ja musiikit satasella. Päivät tunnilta toiselle juoksemista, tunneilla tosin vain piirtelyä, paitsi psykologiassa saatan jotain kuunnellakin. Koulusta kotiin, vaihdan kamat, vähän aikaa koneella, lenkillä jos ei sada, ja takaisin kotiin. Suihku, iltapala, nukkumaan.

Ei niin mitään kiinnostavaa.. Sama olisi nukkua päivästä toiseen, kunnes viikonloppu tulee, ja voin elää elämääni. Eli toisin sanoen olla tekemättä yhtään mitään.

Musikki on noussut suureksi vaikuttajaksi elämääni, se antaa hetkeksi voimaa jatkaa eteenpäin.
Tämän kappaleen sanoma iskee niin paljon kohdilleen tähän hetkeen, että pakko linkittää se teillekin. Kuunnelkaa tarkkaan sanoja, itkin kun kuuntelin tämän ajatuksella. ♥

Viikon kuulumisia + vinkki

Perjantaissa ollaan. Loppuviikon kaaoksesta huolimatta kaikki on lähtenyt rullaamaan lopulta ihan hyvin. (Väsyttää vain hitosti.) Ainoastaan kuviksen tunnit eivät oikein nappaa, kahdestakin syystä. Ensinnäkin, pidän paljon piirtämisestä, vaikken siinä oikeasti hyvä olekaan. On vain mukava piirtää omia haaveitaan ja kaikenlaista muutakin. MUTTA nämä tunnit ovat olleet hirveitä. Piirrellään silmät kiinni kissoja, jeij! Ei.. se ole sitä mitä kuvittelin. Vaikka nämä onkin varmaan vain johdantoa tuleviin töihin, mutta kun ei minulla ole kuin yhdessa jaksossa kuvista. Haluan oppia tekniikoita, niksejä yms kivaa paskaa josta olisi apua.

Toisekseen, olen niille se-tyttö-joka-eksyi-ekalla-kerralla-luokasta-ja-joka-istui-pylvään-taakse-ja-sai-luokan-revähtämää-nauruun. Lyhemmin siis se luokan naurunaihe.

Olen muuten onnistunut myöhästelemään jo kahdelta tunnilta ja saattanut itseni naurunalaiseksi jo muutaman kerran. Plus nähnyt syötävän suloisen näköisen pojan! Ah, voiko suomessa söpömpiä ollakaan? Ruskeat silmät, ruskea tukka, juuri täydelliset kasvot.. Ja ääni ja nauru on niin ihanat. Vaihto-oppilas tässä koulussa, ja puhuu ainoastaan englantia ja omaa äidinkieltään. Enkä ole jutellut hänelle kertaakaan. "Kaverini"* on kyllä jutustellut hänelle jo pariin otteeseen, ja niin on kaikki muutkin. Minä vain katselen sivusta. En ole lainkaan hänen tyyppiään, eikä kävisi lainkaan päinsä, että tälläinen edes ottaisi mitään kontaktia (katsekontaktia ei lasketaah..) häneen. 

Mitäs muuta? Ai niin, tosiaan. Se vinkki, minkä nyt vahingossa keksin tuossa pari päivää sitten.

Niin. Oli aamu, ja minulla oli erityisen kiire, kun nukuin liian pitkään. Kun olin meikkaamassa, en löytänyt kajaliani mistään. Ja ennemmin lintsaan ja jään kotiin kuin lähden ilman "sotamaalaustani" minnekään. Sotamaalaukseni on siis vain paksut mustat rinkulat silmien ympärillä, u know, niinku emoilla. Aavistus oli jo aika vahva, mistä se löytyisi, ja suuntasin sitten suuna päänä siskoni huoneeseen. Ja siellähän se oli. Samoin kun eyelinerini, ripsentaivuttimeni, ripsivärini ja vieläpä paljon muita minun tavaroitani. Vitutus oli extreme tasolla siinä vaiheessa, ja otin kaikki mahdolliset meikit sieltä mukaani ja piilotin. Vittu kärsikööt ilman MINUN meikkejäni..

No, tuo siis tapahtui juuri ennen lähtöä, meikkauksen jälkeen. Olin ihan hädissäni meikatessa, koska minulla ei ollut muuta mustaa kajalia ja aika oli aika niukalla. Jostain randomisti kokeilin levittää ohuella, pienipäisellä luomivärisiveltimellä, sellasella missä se pää on vähänku sieni, mustaa luomiväriä. Ja vittu että oli muuten hyvä temppu! Tulee paljon siistimpää jälkee kun tuolla rajauskynällä, ja pysyykin hyvin. Ja ei tartte pelätä että tökkii silmäänsä ja saa kyyneleet valumaan pilaten koko meikin. Luomivärinä on Lumenen joku kaksvärinen luomiväripaletti.

Nykyään käytän siis aika paljon enemmän tuota luomiväriä tuonne alaskin, vaikka sisärajaus menee vanhalla tutulla rajauskynällä.

Ja juyy, ei todellakaan ole minun silmäni noin nätti. Joku random kuva vain, koska halusin havainnollistaa miltä lopputulos näyttää.

* En sanoisi häntä kaverikseni, tuttava ehkä ennemmin..

Ja se yö oli pahin koskaan

Tosiaan. Eilisyö on pahin yö minkä muistan koskaan olleen.

Illalla tekstailin kaverien kanssa, olin vähän aiemmin voinut henkisesti taas huonosti. Kavereilta tuli niin iloisia viestejä, miten ihanaa niillä on siellä uudessa asunnossaan. Sitten se vaan iski tajuntaan; mä en oo enää niille ajankohtanen enää. Mä olen niille pala menneisyyttä, jota muistellaan sitten kaihoisasti kun istutaan vanhainkodissa. Ja miten yksin mä olen.

Sitten tuli semmone olo, että ei kestä. Enkä enää pystyny pidättelemään itkua, mun oli pakko päästää kyyneleet tulemaa. Mikä oli virhe. Oli ihan hemmetin vaikeeta itkee hiljaa, kun olis tehny mieli huutaa koko maailmalle keuhkojen täydeltä. Ja niitä kyyneleitä vain tuli ja tuli ja tuli.

Sen jälkeen olin turta. En tuntenu mitään. Muuta ku että "Luuseri jäit yksin. Vituttaako?" Ja otin sen terottimen terän.. Koskaan en oo niin paljon vuodattanu verta kun siinä yönä. Jotenkin vain.. sekosin. Katoin vaan miten sitä verta valu pitkin kättä, se oli nii helpottavaa. Vihdoin mä tunsin taas jotain. Muistan, kun mietin, miten nopeasti veri jähmettyy ja miten se tummuu oltuaan jonkun aikaa paikoillaan. Halusin palavasti soittaa jollekin, laittaa viestiä, että mitä teen. Että voisiko joku auttaa tähän yksinäisyyden tunteeseen.

Piti, harmi vain, pitää paksua mustaa hupparia koko ajan hihat alhaalla koko seuraava päivä (eli tämä päivä.) Ensimmäiset hyppytunnitkin elämässäni koettu, maailman pisimmät 105 minuuttia. Jei. Onneksi oli viiluska keli melkein koko päivän, iltapäivällä oli kyllä kuuma kävellä asemalta kaupan kautta kotiin. Kotona läksyt ja koneelle siitä vähäksi aikaa. Sitten nukkumaan. Aamulla herätys aikaiseen, linttiin istumaan, kouluun, takas linttiin, läksyt..

 Ja mun sydän kuoli just nyt.

Tomi laitto facessa.. että.. se tykkää toisesta..

En oo sanonu sille mitään sellasta I love you tyyppistä juttua, ihan kaverina oon vaan kehunu. Että ei se sitäkää oo säikähtäny tai näin.

Ihan.. vitun.. vaikee.. pistää sille hymynaamoja ja kannustaa sitä tekemään alote. Kun ite pidätän täällä taas itkua.

Ei helvetti. Miks mä en ois ikinä oppia? Älä luota ihmisiin, ei musta kuitenkaan kukaan pidä.

Iidootti

Jep.. Minä olin taas kerran idiootti. Muistatte varmaan Tomin, josta edellisessä postauksessani kerroin? (Jos ette, niin tuskinpa tekee tiukkaa rullata vähän alaspäin ja tsekata). Noh, luulin että olisin ollu sille jotenki erityinen kaveri, mut se oli taas miun harhaa. Miks, miks minä rakentelen niitä pilvilinnoja, joista rysähdän sitten alas ihan kunnolla?

Niin, hän jutteli kaikenlaista, että sil on yks ihminen, joka saa sen aina hyvälle päälle, jne.. Ja kun en vastannu, nii se laitto jotenkii että "se hyvä ihminen ei vain vastaile mulle nyt". Ja minä perkele luulin että se olin minä. Haha.. Se olikin ihan joku muu. Niin, toisaalta, miks se olisin ees ollu mä? Oon sille vaa vuodattanu kaikenlasita scheissee, enkä ees oo nähny sitä missään tai näin. Oon ihan mahtavan typerä.

Tänään oli btw eka päivä lukiota. Ja oli jotenki.. ihan outoo. Siinä missä yläasteella oli kauheet paineet puhuakaan, tuolla pystyin olemaan ihan vapaa. Eikä ees ahistanu enää aamulla lähtee. Varmaan siks, että otin sellasen asenteen, että "menee miten menee, paskat mitä muut ajattelee." Ja kun joku opettaja (no loll) tuli puhumaa, nii en ees menny ihan paniikkiin, toisin ku ennen. WUT? Ja yks ylivilkas ADHD pentu sattu kans samalle "luokalle". Vai mitähän ne enää täällä lukiossa on? No kuitennii, välillä teki miel huutaa sille että "piä pentu turpas kiinni jo välillä ku sieltä mitää sanomisen arvosta tuu!" Mut hillitsin itteni kuitenki.

Äh.. Mut tytöt oli melkein kaikki ärsyttäviä massateinejä. Vitutti suuresti olla samassa tiloissa niiden kanssa. Onneks niiden kanssa ei kuitenkaa tarvihe välttämättä olla ku sen kerran kuukauteen ryhmänohjaus tunnilla.

Tämmöstä tänään. Mut sitte pistänpä tämänhetkisiä lemppareita, mitkä soi paljonki miun mp:ssä. Näin loppukevennykses.

Falling In Reverse - Fashionably Late
Bring Me The Horizon - It Never Ends
Black Veil Brides - Done For You  (pikkasen nopeempitemponen ku oikee! Koska kopiraitti.)
Blood On The Dance Floor - Ima Monster
Sleeping With Sirens - If You Can't Hang

FUCK U

Ei vittu..

Joku on tänään überilosella päällä. WUT? Jep, sitä minäki ihmettelen. Huomioonottaen, että on ollu aika paska päivä. Koska:

a) On satanu koko päivän
b) Mude on huutanu ja pistäny vittumaiselle tuulelle ihan koko ajan
c) Suunnitelmat on peruuntunu illalta; enpä sitte pääse hyvästelemään frendejä jotka muuttaa

Mutta silti oon nii pilvissä että huh huh. Miksikö? Kiitos eilisillan. Pelasin yhen frendin kanssa, olkoon nimeltään vaikka Tomi, eilen yhtä maailman yksinkertasinta peliä. Silti.. Nauroin vaan ihan koko ajan täällä koneen toisella puolella ja olin ihan fiiliksillä mukana. Pyyti faceaki jossain välissä. Ollaan me juteltu aiemmin semmosel pelisivustolla, missä molemmilla sattuu olemaan tunnukset, et ei mikään ihan random sinänsä oo.

Juttelen tässä sille samaan aikaan fb:ssä. Tosin aika hiastemposta.. Vastausväli parhaimmillaan 10 minuuttia. Kaksi minsaa on ihan liikaa. Huoh, tekis miel huutaa että: "vastaa jo pärkelee!", mut en kehtaa laittaa sellasta viestiä sille. Sit se pitää minua jonaki yli-innokkaana pikku tenuna. Ja sitä mä viimeseks haluan.

Siis what?

En tiiä itekää mitä oikein selitin nyt. Mutta menen tästä saunaan, josko se sillä aikaa sitten taas vastais.

It's rainy day.. Alleyah

Täällä sataa mukavasti. Ei pääse uloskaan hillumaan. Ihan kuin minä nyt auringonpaisteella menisinkään pihalle, sillä se pistää päähän koskemaan ja polttaa ihon. How abt aurinkorasva ja hattu? Hmm.. Ei.

Aiheena olikin keksiä sadepäivälle tekemistä. Itse asiassa minulla oli mahtavat suunnitelmat, mutta en voinut totetuttaakaan niitä. Koska dädääm; mutsi jäi kotiin. Yön jo kerkesin haaveilla tästä päivästä, enkä meinannut saada untakaan. Ette arvaakaan miten paljon ketuttikaan aamulla, kun se pirteänä tuli sanomaan, että jää tänne minun kanssani. Hei haloo? Varmaan tämmönen kohtapuoliin (okei, ei vielä aikoihin) 17-vuotias tyttö osaa olla omassa kodissaan ihan yksinkin?!

Nyt pitää olla kotona, ja tehdä normaalisti normaalien ihmisten asioita. Ajattelin nyt sitten piirtää jotain, kehitellä näitä hyyyvin huonoja taitojani. Vähän aikaa sitten ostin ihan eri.. öh.. astelaatuisia(?) kyniä itselleni, koska innostuin piirtämään oikeita ihmisiä. Hiukset ja vaatteet ja silmät ovat kaikkein ihanimpia piirtää. Rakastan erittäin suuria ja kimalteisia silmiä, kuten Arina Tanemuran teoksissa on. Vaikka lempimangasarjani onkin Fushigi Yuugi. Itken siinä joka kerta, kun Nuriko kuolee ja kun lopussa Miaka ja Tamahome lähtevät. Tai se taitaakin olla jo Taka siinä vaiheessa. Ah, ja tietenkin, kun Tamahomen perheenjäsenet on raa'asti tapettu ja Yuiren kuolee. (T-T)

Tuohon alas vielä kuvia (en omistaaah) noista kahdesta mangasarjasta.

(Yllä: Mitsuki Koyama, Fullmoon wo sagashitesta. Drawn by; Arina Tanemura)

(Yllä: Nuriko, oikealta nimetään Ryuuen Chou, Fushigi Yuugista. Drawn by; Yuu Watase. Melkein itkettää kun ajattelenkin hänen kuolemaansa!)


[ Jälkikäteen lisätty kommentti: Anteeksi nyt te, jokta kerkesitte käydä katsomassa tämän pääivityksen, ja tuosta puuttui Mitsukin kuva. Minne lie hävinnyt? No, nyt se on lisätty. Josko tämä ei juoksisi karkuun ]

My new BFF

Olen löytänyt uuden hyvän ystävän... Saanko esitellä; teroitin!

Kyllä tiesin, että teroittimellakin voi viillellä, mutta en tiennyt että se on NIIN hyvä väline. Pienten mietintöjen (ja kolmen hajonneen teroittimen) jälkeen keksin keinon, jolla saada terä ehyenä pois. Ahaha, eipä aiemmin tullut mieleen, että olisin voinut alunperinkin vain ruuvata sen irti, enkä vain epätoivoisesti kammeta saksien terällä pois. Jolloin ne kyllä lohkesivat. Yksi hävisi jonnekin huoneeseeni, kun se oikein komeassa kaaressa lensi jonnekin.

Mutta ah.. Kun painoin sen terän iholle ja vedin.. Olin yllättynyt. Hiiteen isot ja vaikeasti piiloteltavat lihaveitset, nyt on paljon helpompi päästää sisäinen kaaos vähäksi aikaa rauhoittumaan.

Ikävä kyllä, minun on nyt marssittava (tai pistää joku puolestani) hakemaan uusi teroitin, jotta pääsen jatkamaan piirustelemista. Aamulla meinasin, mutta ei ollut kunnollisia teriä, joten päädyin tänne sitten ensiksi kertomaan uudesta Parhaasta Ystävästäni.

Pro self harm?

Pistetään ilmaan kysymys; onko itsensä vahingoittaminen aina paha juttu? Suurin osa sanoisi kyllä. Mutta minä sanon että ei. Jokaisella on oma tapansa purkaa ahdistusta ja stressiä; nyrkkeily, puiden hakkaaminen, lenkkeily yms.. Toisilla se sitten on viiltely, itsensä lyöminen, ihonsa polttaminen tai vastaava.

On ymmärrettävää, että monet karsastavat asiaa sen takia, että siinä vahingoitetaan itseä. Mutta jos se helpottaa, miksi sitä ei saisi tehdä?

"Se ei ole tervettä"

.. Millä perustein? Kuka on määrännyt, että se on sairasta? Miksi ihminen ei saisi auttaa itseään sillä tavalla, mikä auttaa? Eihän se olisi nyt järkevää antaa kaikkien niiden piinaavien ajatusten pakkaantua päänsä sisään, kunnes ei ihan oikeasti enää jaksa, ja seuraa totaalinen romahtaminen.

Tietenkin, riskinsähän siinäkin on. Kun ajan myötä tulee tehtyä sitä paljonkin, siihen turtuu, ja viiltojen yms. käsiksi käymisen on oltava kerta kerralta pahempaa. Siihen voi myös kuulema jäädä koukkuun, ja haavat voivat tulehtua yms.. Mutta eihän mikään ole riskitöntä. Juostessa voi juosta auton alle, jos ei keskity liikenteeseen, eläintenhoidossa koirat voivat purra jne. Sama asia, eikö?

Hmm.. Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa. ;o

Miun oma, älä ota

Okai.. Otsikko on harhaanjohtava(?), mutta en ole koskaan ollut hyvä keksimään otsikoita. DIY olisi ehkä sopinut paremmin, mutta olkoon tuo nyt mikä on.

Olen nyt viimeisen viikon ajan ollut hurjan innostunut tekemään/tuunaamaan itse vaatteita. Housut ja paidat ovat saaneet kyytiä. Voin jopa sanoa, että hienoa jälkeä tuli, verrattuna ainakin joskus aiemmin tekemiini. Mokaamalla oppii. Esimerkiksi aloin aiemmin tehdä upeaa paitaa, limenvihreä-musta raidallista. Tökkäsi siihen, kun se oli niin raskasta neuloa, ja into lopahti. Nyt opin, että kannattaa tehdä vähän isommilla puikoilla nuo isommat rojektit.

Nyt olisi suunnitteilla villapaita. Ei mikään perus, vaan inspiraation sain emp.fi sivustolta löytyvästä paidasta. Pitkä, toiselta olkapäältä tippuva musta paita, jossa on risti edessä. Et siis löydä sitä tuolta empiltä, vaan sain siellä olevasta, samantapaisesta paidasta sen inspiksen. Lämmittelyksi olen jo tehnyt pipon. Mistä tuli mieleen, että piponkin olen tekemässä. Musta-vaaleanpuna (värit ehkä vielä hakusessa) -raidallinen. Ehkä kissankorvat, en ole vielä miettinyt, miltä näyttäsi.

On niin kidutusta, kun en pääse ostamaan lankoja tai puikkoja ennen ensi viikkoa. Toisaalta, nyt on jo sunnuntai. Mutta perjantaihin pitäisi odottaa, niin pääsen junalla isoon kaupunkiin. Tai voisin lintillä mennä tuonne pääkylälle, sieltäkin saisi ehken ostettua. Huomenna käyn ensin kirjastosta hakemassa vähän lehtiä, joista ohjetta, sillä en aiemmin ole tehnyt villapaitaa loppuun asti. Ohje oli muuten kiven alla - eikä löytynytkään. Pitää hieman soveltaa itse, mutta onneksi olen edes jonkin verran kätevä käsistäni. (Vaikka itse kehunkin.)

Voisinpa liitellä tänne kuviakin luonnoksista, jos aikani kuluksi niitä tässä piirustelisin.

 

Ja tämä alempi tulee nyt sivuttain, kun en osaa sitä kääntä oikeinpäin..

 

Hyvää viimeistä kesälomaviikkoa. ♥