Hyvää yötä

Kello on yli neljä aamulla. Täällä istun hereillä ja kuuntelen Disturbedia ja chattailen tuolla kaikkialla. Ei tietookaa nukkumisesta ku tuli nukuttua jonnekii iltapäivään taas vaihteeks, kolme jälkee taisin heräillä. Mut nyt on joululoma ni who gives a single fuck? Vaikka tääki on kohta ohi jo.. ei kiinnostas vittuukaa mennä taas kouluun. Yksinkertaisesti vihaan sitä paikkaa koko sydämestäni, en tiedä miksi mutta näin on. Kesken en jätä kuitenkaa koska pakko jotai koulutusta ees hommaa ja toiseks, mun vanhemmat on maksanu sen etee jo aika paljo ni ois itsekästä mennä vaa ja sanoo et "kiitti ku ootte laittanu pari tonnii jo toho mut meikä lopettaa moro". Ja kuitenkii numerot on iha jees vaikka nyt oonki paljo poissa. Mut nyt e iha oikeest juttele enää koulusta, tulee muuten angstifiilis.

Angstifiiliksest tuli mielee.. nii ironista ku se onkii, mä eilen sen postauksen jälkeen sain ihan kamalan olotilan. En muista millon oon viimeks tuntenu samoin. Istuin vaa tupakalla tossa liiterissä, ja yhtäkkiä iski semmone.. tyhjä ja surulline olo. Ja niin eilen kehuin että oon ollu pari kuukautta clean. Oli lähellä etten ois jo repsahtanu. Onneksi en, Enkä haluakaan. Noin kolme kuukautta.. eikä ainoatakaan viiltoa. Mutta taas alkaa pikkuhiljaa tulemaa nyt, tällä hetkellä, urge to self harm. Ehkä miun ei pitäis valvoa näin myöhään tai jotain?

Mun pää lyö tyhjää. Ole onnellinen saatana, minun pitää olla onnellinen. Iloinen. Niinhän mie eilen sanoin? Kaikki ok. KAIKKI ON OK. Kaikki ei ole ok. Ketä koetan kusettaa? Mikä mun elämässä muka on okei? Välimatka on paskapää. Vihaan sitä. Se pitää kaikki ihanat ihmiset kaukana minusta. Tuo paskiaiset vierelle ja muistuttaa että olen edelleen se sama surkea luuseri sieltä peruskoulun takapulpetista jolla näyteltiin keskaria ja haukuttiin ja mietin vain iltaisin miten tappaa itseni ja milloin. Olen edelleen se sama rumannäköinen huora kaikkine epäkohtineen, ei tätä pärstää muuta kilokaan pakkelia tai parhaimmatkaan filtterit. Olen edelleen epäsosiaalinen ja nolo, saatan ehkä esittää muuta mutta vain esitän. En ole muuta.

Missä olen menossa elämässäni? Ohitinko jo käännekohdan parmpaan, mennäänkö tässä nyt ylä- vai alamäkeä? Onko tämä vain pieni nousu ennen lopullista kuilua? Inhoan epätietoisuutta ja omaa epävakauttani, miksen vain voisi parantua ja unohtaa kaikki nämä ajatukset ja päättää, että nyt menee
hyvin. Miksi minun pitää edelleen varjella pelkoa siitä että kohta sattuu jotain, kohta joku satuttaa ja pohja jota rakennan päästäkseni kasaan, katoaa?

Miksi minun on niin vaikea luottaa ihmisiin, etenkin itseeni..?

Beautiful Life

Oon taas ollu tääl hiljaa ei oo enää ees uutta se. Tää on jääny vähä vähemmälle koska ei oo mitää mistä kirjottaa yleensä. En aio poistaa tätä kuitenkaan, ko onha tää ollu mulla jo 1,5 noin Wow. Pisin aika minkä oon mitää blogii pitäny. Onha noita aiemmi ollu mut ne oon jo poistanu tai ne on jääny ja oon unohtanu kaikki salasaat ym ni en pääse niihin. Mut tää, quite nice.

Jouluki tuli ja meni. Ei mitää ihmeellistä, sain kaikkee kivaa lahjaks ja sillee. Joulufiilishä oli tosi hakusessa ja enpä voi oikei sanoa sainko sitä ees vai en. Kait se kuuluu 'aikuistumisee' sitte että ei tuu sitä enää. Yks masentava juttu sattu kyl illalla, fuck you faija. Suuret kiitokset sille siitä mite se haukku minua aattona. ♥ 

Mulla on yks idea mielessä josta mä kyllä nyt haluaisin kirjottaa.. nimittäin mun "parantumisesta". En tiiä voiks sitä sellaseks laskee ku en oo mitää virallista diagoosii saanu ku kieltäydyin menee sinne lääkärille ja psykalle juttelee jiiänee. Mutta jos vertaan sitä millanen mun elämä ja ajatusmaailma oli vaikka vuos sitten.. oon muuttunu ihan helvetisti. Yks muuten mistä oon itestäni ylpee on se että en oo esimerkiks viillelly monee kuukauteen. (Aplodeja kiitos) Lisäksi, voin sanoa jotain vihdoin ja viimein ääneen niin että tarkoitan sitä.

Haluan elää.

Siis. Onko tämä totta..? Musta tuntuu että oon alkanu nauttimaan elämisestä. Vihdoin mun olemassaolo on merkityksellisen oloista. Osaan nauttia aidosti kaikesta ja hymyillä ilman että se vain piilottaa sen mitä tunnen sisälläni. Haluan elää nyt. Haluan elää huomenna. Haluan elää, rakastaa, kokea, nauraa, itkeä, menestyä, failata.. Se on osa tätä kaikkea. Osa kokonaisuutta.

Näin. Jos sanon taas että säätöä on jonkun kanssa, piättekö iha horona? Tää saattas jopa onnistuaki.. ihan kaikki tääl tykkää siitä, jopa mun vanhemmat oli sillee että "tosi mukava ja huippujätkä!" mikä on jo todellakin jotain. For gods sake. Se on myös huomaavainen, kiltti, hellä, komea, ihana, uijjuma mie nii haluan sen tänne mun viereen just nyt pliis ♥

Kas näin kulkevi sossuille tieni

Moikka rakkaani. Jälleen kerran oon pitkä tauko ollu kirjottelussa, mun elämässä on kyllä tapahtunu vaikka mitä mielenkiintoista jonka voisin jakaa tänne, mutta mulla ei siihen paljonkaan ole aikaa. Ja sekin vaikuttanee ettei ole nyt vähään aikaan ollut tuo WLAN käytettävissä, ni en oo senkää takia tätä konetta pahemmin availlut. Nyt teki kuitenki mieli ilmottaa että en olekaan kuollut, joten jaoin puhelimen netin ja pääsin tänne. Party party, huh?

Miun elämään kuulunee ihan normaalia scheibaa mitä aina. Koulu menee edelleen penkin alle, koska se ei jaksa kiinnostaa. Jään nii helposti nukkumaan vaan aamulla kotiin, varsinkin jos mutsilla aamuvuoro ni ei huomaa että en mee kouluun. Huomenna (tai tänään oikeastaan, onhan jo maanantai) jään myös kotiin. Menisin varmaan muuten, mutta meillä on uintia eikä kehtaa näillä arpisilla jaloilla paljon sinne mennä messiin. Yksinkertaisesti vain ei. Mut vois kokeilla muuten olla joulukuun aina kun vaan pygen menee kouluu, eihä tos oo enää ku kolmisen viikkoo jälellä muutenki. Ja niistä 1,5 koeviikkoja eli 4 tunnin päiviä. Not bad perkele, miehä menen.

Rakkauselämä on hiljasta, ei oo tullu paljoo ihastuttua keneenkää eikä sitä kautta myöskää tehtyä alotetta. Vaikka kaipaan kipeästi jotakuta mun viereen, mutta toisaalta oon ns. luovuttanu toistaseks sen asian suhteen. Kokeilen uudelleen sittenkun olen kaunis. Tosin eilen, kun lueskelin jotain rakkaus-mangasarjaa, mulle tuli niin yksinäinen olo että viskasin sen kirjan kesken kaiken seinään ja en lukenut loppuun. Huoh. Olisinpa ees puoliksi yhtä viehättävä kun minun kaveri, sillä sen jalkoihin lankee ihan kaikki. Iästä ja sukupuolesta kattomatta. Jopa mie iteki olen, ihan palavasti rakastunu olin siihen. En vieny asiaa eteenpäin ikinä kyllä, ja siitähän se laantu itestää..

Mutta mietitte varmaan otsikkoa?

Kyllä vain, sossutätien luokse minun olis tarkotus mennä keskustelemaan nyt joku päivä tässä parin kk sisään. Jäätiin vittu fobille kiinni että juotiin. Minua ne ei onneks puhalluttanu, ja mulla oli vaa yks lonkeroki siel... ja sekää ei ollu mun! Arvaatte mite paljo vitutti ku oisin muute päässy ihan puhtaana sieltä lähtemää mut joku saatanan horo oli sinne omia juomiaa laittanu.. Aion kyllä sanoo siitä, mut idk, uskookohan ne?
   Vanhemmathan siitä oli iha raivoissaan ku ne joutu hakee mut (ja siskon) siitä kyttäautolta. Uhkas vaikka millä, ja auta armias sitä huutoo. Mut onneks ne oli vaa jotai viikon äkäsiä siitä, nykyäänhä ne on taas onneks normaaleja. Ja kohtha mie oon kaheksantoista jo ni tartte niistäkää vitun paskalakeista enää välittää.