Musikaalinen Maanantai

Hei, nyt kirjoitankin sitten tiheään tahtiin verrattuna aiempaan.

Tänään käynnisty sitten taas uusi viikko käyntiin, ja alotin sen sitten oikein kivasti lintsaamalla. Mutta koska yön taas kerran vaan itkeskelin ja pyörin sängyssä, ei aamulla jaksanut yhtään minnekään lähteä. Huomenna ja loppuviikolla kuitenkin aion mennä kouluun, koska kokeiden palautukset ja muutenkin vain 3 päivää koska vappu.

Eilen tein viimein sen mitä kauan suunnittelin; blokkasin erään ihmisen ja poistin viimeisen esteen paremman tulevaisuuden tieltä. Enää en aio uhrata sille paskiaiselle yhtään ajatusta, olisi vain pitänyt heti alusta asti
kuunnella kavereitani jotka eivät pitäneet hänestä yhtään ja varoittelivat. Vaikka sattuikin selvittää kaikki asiat, mitkä jäivät epäselviksi, ne ovat nyt selviä, eikä tarvitse miettiä missä meni vikaan ja miksi. Ah, kaiken tämän merkiksi olen tuhonnut tiedostoja (kuvia, viestejä) jotka viittaavat häneen, ja kaiken kukkuraksi aion tänään pitää pienet nuotiot takapihallani kun poltan hänen jättämiään tavaroita. Sillä on lähinnä vain symbolista merkitystä.

Kyllä, puhun tästä "ystävästäni" joka ei koskaan sitä ollutkaan. Joka oli täällä silloin joulun seutuvilla. Niin, jos luet tätä, niin painu vain helvettiin ja velkaannu oikein paljon riippuvuutesi takia, en jää kaipaamaan enää sinua.<3

Mutta sitten pääasiaan. Tänään olin kotona, kuten sanoin, ja siivosin täällä. Pyyhin pölytkin ja koristelin uuden peilipöytäni hienoin hajuvesipurkein ja koruin. Selailin sitten sattumalta levyjä ja kuuntelin jotaki mitä en ole kuunnellut paljon ollenkaan; naislaulajia. Ja ajattelin heistä tehdä sitten postauksen, ketkä naislaulajat kuuluvat suosikkeihini ja lyhyet perustelut miksi. Innostuin oikein kuvailemaankin.

Koska olen surkea kuvaaja :'D

Demi Lovato

Ellie Goulding

Allison Iraheta

Adele

Toi Demin levyn kuva on aika surkea jostain syystä, anteeksi. Mutta pikkuhiljaa, harjottelullahan tää paranee! Eli nämä neljä naista (+ Renee Phoenix mutta ei ole heidän levyään) ovat ihmisiä, joita ei vain voi vihata. Musiikki on täydellistä ja he ovat hyviä esikuvia - ei tarvitse heilua alasti musiikkivideoillaan herättääkseen huomiota, vaan he osaavat vakuuttaa muilla teoillaan.

Demi Lovato, koska hän on käynyt nuoruudessaan läpi kaikenlaista koulukiusaamisesta itsetuhoisuuteen saakka, ja on erinomainen esikuva näyttämään sen, että kaikesta pääsee yli.

Ellie Goulding ihan vain siksi, että pidän hänen musiikistaan ja äänestään. Ei kummempia perusteita tähän.

Allison Iraheta, koska hänen musiikkiaan kuuntelin joskus seiskalla(?) ja hän oli silloin yksi niistä ainuoista naislaulajista jota kuuntelin.

Adele on ollut yksi idoleistani, jota ei vain voi vihata. Hänen äänensä kumpuaa voimaa ja laulun sisällöt eivät ole vain tyhjää juhlimista ja panemista. Hän on myös puskenut läpi nykyajan kauneusihanteiden.

Tällaista tällä kertaa ~

Kun Ei Vain Tiedä Mitä Tehdä

Heij, päivittelenpä kuulumisia tänne huvikseni. Viikko meni ihan kivasti, uusi jakso alkoi ja näin. Musiikin ykköskurssi alkoi, ja se on kyllä paras kurssi ikinä. Sen takia jaksaa mennä kouluunkin. Ja helppo lukujärjestys edesautaa asiaa. Kokeilen josko olisin peräti koko jakson koulussa, ainakin tällä hetkellä poissaolotilastot tästä nolla. (Neljä päivää takanakin vasta, hehe.) Perjantai lähti mukavasti käyntiin kaverien kanssa kylillä olemisella, oltiin yhteentoista asti. Ei silleensä pitkään, mutta kiva olla perjantaisin muuallakin ku himassa dataamassa..

Sitten. Perjantaina tapahtui myös jotakin muuta, joka ei varsinaisesti liity minuun mutta liikuttaa minua. Siskollani on jotakin häslinkiä tapahtunut nyt koko syksyn ajan ja, osa nyt tuli ilmi vanhemmille. Sinänsä hyvä, että onhan se alaikänen ja ei oo hyväks jos se juo ja polttaa ja muuta.. Mutta jotenki musta tuntuu kauheen syylliselle sen takia. Kun oon valehellu sen puolesta ja koettanu piilotella vahemmilta et mitä se duunailee. Esimerkiks jos se on sanonu meneväsä yhteen ruokapaikkaan, vaikka oikeesti menny jonneki hylättyihin varastoihin sen "jengisä" kanssa, missä ne sitten tekivät mitä ikinä lie, ja mutsi on saanu päähänsä sitten lähteä tarkistamaan onko se siellä minne mennyt sanovansa, olen saattanut soittaa/laittaa viestiä että mude lähteny
tarkistuskierrokselle.

Ja jotenkin tuntuu et oon ite ajanu sitä tohon suuntaan. Kun oon ns. ihaillu iteki pennumpana mite hienoo on ku ihmiset juo ja sitte sellasia kirjoja ja kaikkee lukenu (jotka hän siis myös) joissa päähenkilöt o sellasia ongelmasia. Ja sitku se on kertonu että "me karattiin x kanssa kylälle ja oltii siell yhteen yöllä" nii oon ollu sillee "wau onpas hienoo, mut mä ja mun kaveripa.." Jotenki tehny siitä sen silmissä jotenki ihailtavaa ja tavoteltavaa rikkoo sääntöjä ja kaikkea.

Hän myös häpeää minua.. ja se on selvä. Hän on sanonut sen minulle. Kun olimme kotona, kahden. Hän ei edes ollut suuttunut minulle jotta olisi vihoituspäissään mennyt laukomaan mitä sattuu. Ei, hän oli kylmän rauhallinen, vakavalla naamalla, vähän piikittelevä. Ja hänen teoistaankin sen näkee.. Hän ei voi sanoa kellekään että minä olin se joka värjäsi hänen hiuksensa vaikka hän rakasti niitä. Hän ei voi sanoa kellekään että minä tein hänelle sen meikin ja hiukset. Hän ei halua näyttäytyä missään kanssani. Ei siinä mitään, ehkä hänestä on vain siistiä esittää että perhe on syvältä ja sitä pitää inhota? Ei se näinkään ole. Hän pystyy toisen siskoni kanssa olemaan normaalisti, tervehtiä kylällä selän kääntämisen sijaan..

Mutta ymmärrän täysin. (: Kukapa ei häpeäisi?

Kuuntelin tänään erästä kappaletta, joka kauhistutti minua. Pelkkää kiduttamista, tappamista ja nekrofiliaa. Otin lisää sen kappaleen kertomasta ihmisestä, ja huomasin miten vääristynyt ihmismieli voi olla. Miksi joku haluaisi tappaa vain siksi, että haluaa kokea millaista on tappaa joku?

  Ei siinä mitään, sammutin koneen ja duunailin muuta, mutta en saanut siltä enää mielenrauhaa ja pian illemmalla huomasin että olin taas kuuntelemassa sitä. Uudestaan ja uudestaan, antaa sanojen virrata tajuntaan. Ja samalla joitakin muita, ammensin niiden kauhistuttavaa kauneutta, kylmiä väreitä joita ne antoi. Jossakin niistä laulettiin, että nainen murhattiin ja ristiinnaulittiin metsään. Huomaamatta ajattelin miten hienoa olisi totetuttaa sellainen. Tappaa joku, pukea se dramaattisesti valkoiseen ja ristiinnaulita metsään, kaivertaa silmät päästä, jättää se verinen ruumis sinne.. Anteeksi mitä ajattelen?

Tosinjoo.. eiköhän meistä kaikki ole ajatellut joskus jotain tuollaista. Eikös? Asiasta kukkaruukkuun, mun mielestä on hienoa että joillekin sivustoille on lisätty tämmöinen pieni ele; jos hakee tietyillä hakusanoilla kuvia tai videoita, vaikka "suicide" "self-harm" tai ihan suomeksi "itsemurha", tulee ilmoitus jossa on kriisipuhelimen puhelinnumero ja siinä kehotetaan hakemaan apua ajoissa. :') Jotenkin.. se lämmittää mieltä.

Mutta, ei näin äkkiä tule muuta mieleen. Heihei <3

Never show how you feel

"Asfaltti tomuinen, tahtoisin oluen mut ei, en saa. Kaupungin vankina, muuta ei tarvita kuin botski ja bensaa. Tai ois edes airot, niin soudetaan --" (Kasmit - Vadelmavene)

Mitä mä teen, ihan oikeasti? Koko eilisen päivän olin jo ihan kesäfiiliksissä, ja popitin minulle epätavallista musiikkia täysillä ja ovet pihalle asti auki. Puutarhakalusteet kannoin mutsin kanssa ja chillasin pihalla niin paljon kuin oli mahdollista. Ja tunsin olevani suht iloinen, ja en olisi halunnut millään päästää aurinkoa laskemaan kun illalla huoneeni pienistä ikkunoista näin sen menevän. Sitä myötä meni myös sen päivän onnellisuus, ei kestänyt se kauempaa.

Mutta, anyway.. Pari, kolme edellistä yötä ovat olleet kauheita. Mieletön ahdistus, tunteiden heitteleminen suuresti ja pakonomainen tarve satuttaa tai hajoittaa. Ihan tyhjästäkin noussut. Ja edes tämän pari postausta sitten maininneeni henkilön rauhoittelut eivät ole auttaneet, päinvastoin. Mitä enemmän hän välittää, mitä enemmän hän koettaa kertoa että kaikki tulee olemaan hyvin ja että hän ei hylkää, hän ei huuda tai suutu, sitä ahdistavampaa se on ja sitä pahemmalle minusta vain tuntuu. Ehkä minua ei ole vain luotu siihen että joku välittää.

Ristiriitaista.. haluan että olisi joku joka halaa kun on vaikeaa, joka ottaisi kädestä kiinni eikä päästäisi irti kun olen pahimmillani vaan pitäisi kiinni. Joku, jonka kanssa voisin jakaa onnellisimmat hetkeni. Mutta sitten en halua että kukaan auttaa tai välittää, haluan että kaikki vain hylkäisivät ja halveksisivat minua. Koska minä ansaitsen sen, ansaitsen ne ihmisten sanat ja katseet ja kaikki.

En ole kuitenkaan kunnolla viillellyt tai muuta pariin päivään, koska en ole omassa huoneessani voinut nukkua. Raapimista, hakkaamista, hiuslenkin venyttämistä ja päästämistä irti käteen (en tiedä mikä se verbi on..) ja veitsellä ja varsiterällä vähän. Mutta nyt, olen yksin. Minulla on oma rauha, ja terät huutavat laatikossa nimeäni. Haluan vain viiltää niin syvälle että veren tulo ei lopu. Joutua sairaalaan. Mutta en halua muuta seurauksia.. en halua perheen tietävän.

Olen muuten huomannut että minulla on jatkuvaan fyysisesti huono olo, no matter what I do. Haluan vain maata silmät kiinni pimeässä huoneessa ja nukkua pahan oloni pois. Mutta en voi. En ole saanut kyllä nukkua muutenkaan kunnolla. Eilen valvoin jonnekin kolmeen asti, vähän ylikin, ja herätys oli ensimmäisen enne yhdeksää kun sisko kävi herättämästä. Siitä eteenpäin vain torkkuen yhteentoista, koska niin kauheaa meteliä pidettiin viereisessä huoneessa että ei siitä tullut mitään.

Selailin myös muiden ihmisten blogeja ja liityin Tumblr:iin tänään. Liitän loppuun joitakin minusta kauniita tai inspiroivia tai muuten vain kiinnostavia kuvia, tai jotka koskettavat minua. Amen.

Kuulumisia #33321312409

Heij vain, täällä minä istun Monster Energy tölkin kanssa ja palelen. Minun on tehnyt jo monta päivää mieli kirjoittaa jonnekin, jotakin, ja kirjoitinkin novellinalun näin ensihätään. Aluksi siinä oli kuusi sivua mutta aamulla kun järjissäni sitä luin, lähti pari viimeisintä sivua pois. Anyway, se ei tyydyttäynyt kirjoitushalujani, koska halusin kirjoittaa jotain omaa, minusta (hah, Narsissistic?) joten kirjoitan tänne. Päiväkirjaan en edelleenkään uskalla. Lueskelin sitä eilen taas, mitä kaikkea olin kirjoitellut, ja olen järkyttävä pieni paska joka pitäisi eliminoida maan päältä. Ja kauhean awkward vielä.

Edellinen postaukseni on vieläkin luonnoksena vain (30 days self-harm challenge), ja ajattelin etten siitä edes virallista kunnon tekstiä tee, vaan vain erillisen tiedoston jonka linkin laitan myöhemmin tänne, jotta sen saa jättää lukematta halutessaan. Ja se olisi jotenkin huomiohuoraamisen yltiöhuipentuma, joten katson paremmaksi jätettävän sen siis ns. sivujutuksi.

Self-harmingista tuli mieleen; lähestymme huimaa vauhtia 1700 jälkeä. Ja kesällä tulee 1,5 vuotta täyteen ensimmäisistä kerroistani. En enää tee niin useita jälkiä kerralla, mutta syvyyttä on tullut lisää huomattavasti. Ne ovat todellakin syviä, niistä on jäänyt oikeat arvet. Ja ne niin triggeröivät (en oikein osaa suomentaa tuota sanaa, mutta siis tarkoitan jotakin joka laukaisee sen että haluaa vain harrastaa tätä erikoista taiteen muotoa) minua. Jaloissa ja käsissä on pari, ja joka kerta pari lisää.

Se tunne kun se uppoaa ihoon ja tiedät kohta kaiken katoavan hetkeksi.
Se hetki ennenkuin haava täyttyy verellä, kun näkyy pieni valkoinen kanjoni.
Se kun ensimmäiset veripisarat tulevat ja yhdistyvät isommaksi.
Kun se lähtee valumaan alas kättä pitkin ja tippuu lopulta sormia pitkin lattialle.
Se rautainen veren tuoksu ilmassa ja maaginen punainen noro käsivarressa. *(ks alas)

Olen luvannut että lopetan. Olen heittänyt terät menemään, ihan kaikki, viskasin roskiin silloin kerran. Vannoin että en koske. Mutta älkää rakkaat ihmiset luottako minuun tässä asiassa, en minäkään luota itseeni. Koska, ne demonit pääni sisällä, ne ottavat liian usein vallan. Ainakin tänään ne ovat riivanneet, kun huomasin kuvan twitterissä, jossa joku oli aukaissut kyynärtaipeensa. Se valtava veren määrä siinä lattialla, niin kamalaa katsottavaa mutta niin...

Ach, tuosta voisin jauhaa ihan liikaa, mutta, väliäkö tuolla? Ketään en pakota lukemaan tätä. Mutta muita yleisiä kuulumisia? Pelkään että kaverillani on anoreksia.. hän, suoraansanottuna, kuihtuu silmissä. Hän jos kuka on todellinen thinspo, elävä sellainen vieläpä. (Mutta ei kauan tuolla menolla..). Tosin, hän kyllä syö ihan normaalisti ainakin meidän kanssamme ollessa, itse asiassa on se joka on aina syömässä. Mutta herranjumala häntä. Tuo ei ole enää terveellisen näköistäkään.

Koulussa menee ihan normaalisti, alone in da house. Sain koeviikon tänään loppuun suoritettua, ja matikankoetta lukuunottamatta kaikki meni suhteellisen hyvin. Filosofiaakin kirjoitin kokeessa peräti kuusi sivua, wow. Vaikka kurssilla istuessani en oikein tajunnut paskaakaan seiltyksistä mutta tiedä sitten mistä tuon sivumäärän repäisin. Matikassa taas päinvastoin; koin suuren Ahaa-näin-tämä-menee-elämyksen, mutta sitten kokeessa enpäs osannutkaan mitään. Kahden ja puolen tunnin päästä, hermot riekaleina ja itkun partaalla kävin luovuttamassa paperin ja lähdin sieltä. Kyllä kai tuo läpi edes menee.

Tämmöistä tällä kertaa, phew, vähän taas asioita pistetty ylös.

(*Kuva, OMALLA VASTUULLA)