Kuulumisia #1

Mitäs tässä. Ei hyvää eikä huonoakaan kuulu. Neutraalia, turta, miten vain haluaa sen ilmaista. Olen taas antanut ajatusten lentää ja voisinpa kertoa teille parit.

Jokainen on varmaan joskus joutunut tilanteeseen, jossa lapsesta asti olettamanne ajatus ryätätään kerralla vääräksi. Se tunne oli sanoinkuvaamaton. Pari sellaista tilannetta on tullut ihan vähän ajan sisällä. Toinen niistä oli vähemmän harmillinen, vaikkei kumpikaan ollut maailmaa (ainakaan kovin paljon) radaltaan pois heiluttava. Ensimmäinen oli kaverini piirustustaidot.

Emme kyseisen henkilön kanssa olleet vuosina 2009-2012 juuri ollenkaan tekemisissä, välimme viilenivät ja

meistä tuli toisillemme vieraita. Olin asiasta erittäin helpottunut, koska, anteeksi nyt vain jos luet tämän, en pitänyt hänestä. Hakkaaminen ja se kiusallinen pakonomainen ystävyys oli kovin mieltä alentavaa. Tästä purkautuu mieleeni jotain niin ikävää etten halua muistaa sitä, saati jakaa ajatusta.
    Mutta, palatakseni asiaan. Hän oli mielestäni itseäni huonompi piirtäjä (juuh, olin itserakas silloin joskus). Kehuin aina hänen töitään paremmiksi ja olin niin tekopyhä, sillä mielessäni nauroin hänelle ja pidin itseäni häntä reilusti parempana. Nyt kun katsoo minun sen ajan töitäni.. Miten olen voinut vääristää mielessäni niin paljon _epä_taiteellisia luomuksiani että olen voinut pitää niitä hienoina? Yh.
  
Neljän vuoden tauon jälkeen olemme ikävä kyllä palaamassa takaisin kavereiksi. Minun puoleltani tämä on edelleen hyvin epämukavaa ja haluaisin mielummin olla yksin kuin hänen kanssaan, mutta pokkani ei riitä sanoa sitä toistaiseksi. Hänellä menee 'muka' vaikeasti. Hän sitten tässä pari päivää sitten näytti piirustuksiaan ja olin tukehtua. Hän oli aivan mahtava piirtämään, tuhat kertaa parempi kuin minä olen koskaan ollutkaan. Olin aidosti hämmentynyt ja tunsin itseni mielettömän surkeaksi, varsinkin kun olin juuri edellisenä päivänä suurella vaivalla tehnyt a5 kokoisen mustekynätyön joka osoittautui niin häpeällisen huonoksi että..

Siinä ensimmäinen kupla.

Toinen liittyy kaverieni ohella myös sisariini. Luulin aina että he olivat sitä tyyppiä, mitä itsekin olen tyttö-/poikaystävän valitsemisen suhteen. Eli ei pintaa vaan sitä syvemmälle. Sekin puhkesi, kun kuuntelin heidän jutteluaan. Miten poika ei saisi olla 'nörtti', 'juntti' tms. vaan tosi swägi ja mahdollisimman cool. Paskat luonteesta. Mitä vtua? Itselleni ulkonäkö on melkeinpä se ja sama, kunhan on erittäin huumorintajuinen ja typerällä huumorilla varustettu ja muutenkin puoleensavetävä persoona.

Näinpä. Olisin kenties halunnut elää siinä edellisessä suuressa saippuakuplassani, mutta se näköjään ei ole mahdollista. Kuinkahan monta uutta tämmöistä asiaa tulee vielä tulemaan vastaan?

Näkemisiin, ja anteeksi pidemmänpuoleinen kirjoittelutaukoni. ♥