Kuulumisia #1

Mitäs tässä. Ei hyvää eikä huonoakaan kuulu. Neutraalia, turta, miten vain haluaa sen ilmaista. Olen taas antanut ajatusten lentää ja voisinpa kertoa teille parit.

Jokainen on varmaan joskus joutunut tilanteeseen, jossa lapsesta asti olettamanne ajatus ryätätään kerralla vääräksi. Se tunne oli sanoinkuvaamaton. Pari sellaista tilannetta on tullut ihan vähän ajan sisällä. Toinen niistä oli vähemmän harmillinen, vaikkei kumpikaan ollut maailmaa (ainakaan kovin paljon) radaltaan pois heiluttava. Ensimmäinen oli kaverini piirustustaidot.

Emme kyseisen henkilön kanssa olleet vuosina 2009-2012 juuri ollenkaan tekemisissä, välimme viilenivät ja

meistä tuli toisillemme vieraita. Olin asiasta erittäin helpottunut, koska, anteeksi nyt vain jos luet tämän, en pitänyt hänestä. Hakkaaminen ja se kiusallinen pakonomainen ystävyys oli kovin mieltä alentavaa. Tästä purkautuu mieleeni jotain niin ikävää etten halua muistaa sitä, saati jakaa ajatusta.
    Mutta, palatakseni asiaan. Hän oli mielestäni itseäni huonompi piirtäjä (juuh, olin itserakas silloin joskus). Kehuin aina hänen töitään paremmiksi ja olin niin tekopyhä, sillä mielessäni nauroin hänelle ja pidin itseäni häntä reilusti parempana. Nyt kun katsoo minun sen ajan töitäni.. Miten olen voinut vääristää mielessäni niin paljon _epä_taiteellisia luomuksiani että olen voinut pitää niitä hienoina? Yh.
  
Neljän vuoden tauon jälkeen olemme ikävä kyllä palaamassa takaisin kavereiksi. Minun puoleltani tämä on edelleen hyvin epämukavaa ja haluaisin mielummin olla yksin kuin hänen kanssaan, mutta pokkani ei riitä sanoa sitä toistaiseksi. Hänellä menee 'muka' vaikeasti. Hän sitten tässä pari päivää sitten näytti piirustuksiaan ja olin tukehtua. Hän oli aivan mahtava piirtämään, tuhat kertaa parempi kuin minä olen koskaan ollutkaan. Olin aidosti hämmentynyt ja tunsin itseni mielettömän surkeaksi, varsinkin kun olin juuri edellisenä päivänä suurella vaivalla tehnyt a5 kokoisen mustekynätyön joka osoittautui niin häpeällisen huonoksi että..

Siinä ensimmäinen kupla.

Toinen liittyy kaverieni ohella myös sisariini. Luulin aina että he olivat sitä tyyppiä, mitä itsekin olen tyttö-/poikaystävän valitsemisen suhteen. Eli ei pintaa vaan sitä syvemmälle. Sekin puhkesi, kun kuuntelin heidän jutteluaan. Miten poika ei saisi olla 'nörtti', 'juntti' tms. vaan tosi swägi ja mahdollisimman cool. Paskat luonteesta. Mitä vtua? Itselleni ulkonäkö on melkeinpä se ja sama, kunhan on erittäin huumorintajuinen ja typerällä huumorilla varustettu ja muutenkin puoleensavetävä persoona.

Näinpä. Olisin kenties halunnut elää siinä edellisessä suuressa saippuakuplassani, mutta se näköjään ei ole mahdollista. Kuinkahan monta uutta tämmöistä asiaa tulee vielä tulemaan vastaan?

Näkemisiin, ja anteeksi pidemmänpuoleinen kirjoittelutaukoni. ♥

Syksy ja valheet

Ihana otsikko mutta ei maha mitään.

Tuossa kotiin päin kävellessä tajusin että kyllä, syksy on tullu. Tuli semmone outo fiilis, että haluais palata takasin jonnekii yläasteen syksyyn, ku sillon rupes kirjottamaan paljon novelleja, neulomaan, polttamaan kynttilöitä ja lukemaan. Nyt ei oo aikaa, koska hemmetin koulu vie kaikki ajat ja voimat. Kyllä meinasin vielä kynttilöitä käydä keskiviikkona ostamassa ku sopivasti on hypäri keskellä päivää. Tuoksukynttilöitä. Niitten valossa sitten pimenevissä syysilloissa saan murehtia ja olla vain.
 
Viikonloppuna olin kauempana asuvien kaverien luona käymässä. Siinähän tuo meni, mukavaakin oli. Spiritismiä meinattiin mennä pelaamaan, mutta se sitte kaatu kaverien jänistämiseen. Piirsin laudankii valmiiks, se romottaa todennäkösesti jossain pöydän alla tai roskissa tällä hetkellä. Mutta sunnuntai-iltana, kun istuin lintissä, sain tekstiviestin jonka olisin mielummin jättänyt saamatta.

"Ton sun pelleilys on loputtava tai meille ei jää muuta vaihtoehtoo kun kertoo asiasta"

Tiivistettyn noin, en viitsi kirjoittaa kaikkea. Mutta suurinpiirtein he vain uhkasivat kertoa tästä.. viiltelemisestä.. vanhemmille. --> Laitokseen. Luulin että asia oli niitten mielestä ookoo, da fuck? Kun kesällä kerroin että jäin mudelle kiinni, ne oli sillee "Juu, aika kurja homma. Johtuukohan siitä vanhempien outo käytös?*" Mut ei ne sanonu et 'sun pitäs lopettaa' ja ku ne itekii on harrastanu sitä joskus!

Okeij, sanoin siihen että oma on asiani, mutta älkää kertoko. Ne sano siihen, että se ei oo nii kauan ko mie ite niille näytin. No vittu, se oli aikoja sitten Ne vaa "huus" että mä oon valehellu niille että oon lopettanu. Asiassa on kaks epäkohtaa.

a) Sanoin silloin sanantarkasti näin: "Asia on mun osalta ok, keskitytään nyt siihen ---" Eli, kuten vieläkkii, asia on miun kohalla ookoo, en koe tätä kauheena ongelmana.

b) Mä lopetin. Hetkeks, ehkä kuukaudeks? Mutta kuitenkin. Ne vaan ei nää sitä koska ne asuvat muualla.

Tämmöstä tällä kertaa.