Uusi koulu - uusi alku. Ainakin melkein. Kouluuni tulee muutamia oppilaita entiseltä luokaltani, mutta onneksi pahimmat muistot aiheuttaneet eivät tule kanssani sinne. Ahdistaa hieman lähteä uuteen kouluun, siinä missä muut ovat innoissaan. Mutta! Keksin uuden tavan livittää tuota sisäistä olotilaa; päätin hankkia todellakin uuden alun. Uusin vaatekaappini, hiustyylini, ihan kaiken. Jopa asenteeni.
Ennen olin.. hiljainen, toisista välittävä ja alituiseen iloinen. Nyt en enää. Kirkkaat värit ovat vaatekaapistani tänään joutuneet roskiin, eilen kävin ostamassa parit vaatteet ja pistin tulemaan netinkin kautta uusia. Nyt illan tavoitteena olisi tuunailla vanhoista vaatteista uusia. Tähtäimessä olisi musta toppi, johon kiinnitan harmaalle kankaalle maalatun pandakuvion (kuva tuossa alla), sekä harmaa True Love-toppi, sekä paita, johon leikkelen saksilla kuvion eteen, ja taakse ompelen kangasta. Kunhan pääsen vielä uudelleen jonnekin ostoksille, ostan sieltä kahdet mustat legginsit ihan vain muuten, sillä niitä tulee tosiaan käytettyä. Yhdet housut voisin vähän muokkailla med sakset, katsotaan mitä hienoa keksin.
Vielä tuosta asenteesta.. Olen kylmettänyt sisustaani, hieman epätoivoisesti. En halua enää rueta välittämään kenestäkään, sillä se sattuu. Ihan väistämättä. Ja en halua enää kokea sitä karvasta pettymystä, minkä olen aina joutunut kokemaan. Suojelen vain itseäni - ja muita. En nimittäin osaa olla hyvä kaveri. Sen taidon haluaisin osata, sillä olisi kiva saada edes yksi kunnon ystävä, jolle puhua, jos jotain on sydämellä.
(Jos joku haluaa tuon kuvan itselleen, pistäkää kuvahakuun "cute panda" ja valitkaa viivapiirros sieltä haun alapuolelta)
Ja taaskaan kerran en omista kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti