Ja niin on kohta loma ohitse. Harmi, tuntuu etten ole saanut mitään aikaan. Enkä kyllä olekaan, mikäli rehellisiksi ruetaan.
Fiilikset on.. vähän oudot. Jotenkin tuntuu, että nyt on paljon vapaampi ja helpompi olla, kun ei tarvitse salailla. Mutta häpeä iskee päivittäin, enkä tiedä miten oikein elää sen kanssa. Mutta en ole koskenut teräaseisiin itsensä vahingoittaminen mielessä. Kovasti se on teettänyt töitä, ja viimeksi eilen oli sellaista tuskaa, että pahaa teki. Onneksi (vai epäonneksi?) en ollut kotona, tai edes yksinään, koko päivänä. Frendien kanssa vietetään viimeisiä yhteisiä hetkiä, koska tiemme erkanevat.
Kaverien kanssa on myös hieman jännästi asiat. Joka toinen hetki kadun sitä, että emme hakeneet samaan paikkaan, mutta joka toinen hetki taas en haluaisi tunteakaan heitä. Kun näin ajattelee, he häpäisevät ja alistavat minua jatkuvasti, ja se sattuu. Ei ole minun vikani, jos he ilmoittamatta aikaistavat minulle tiukkaa tekevää aikataulua, ja sitten huutavat, kun en joudu ajoissa. Jos olen varautunut olemaan seitsemältä valmis, niin olen. Varsinkin kun he soittavat kymmentä minuuttia ennen, että pitäisi olla valmis kuuteen. Enhän minä kerkiä, kun olen sovittanut tekemiseni jo aiemmin sovittujen perustein.
Hope everything will get better.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti