Tiistaina mulle tuli jostai syystä joku romahdus. Aamulla, kun piti mennä kouluun, en saanu itteeni ylös sängystä vaan itkin ja itkin, miten oon liian väsyny siihen, että olen väsynyt. Siitä sitte taas alko tämmöne paska lumipalloefekti ja DADAA ARVATKAA KUKA PÄÄSEE HULLUJEN HUONEELLE TAAS JUTSKAA ♥ En halua sinne, en vitussa halua. Koska ensinnäkään en halua tahi pysty juttelemaan mun asioista kun vaan todellakkii muutamalle. Randomille..? Never. Lisäks minua hävettää ihan sikana se. Ois pitäny vaa pitää turpasa tukossa ja kärsiä kun mies.
Muutta aivan sama. Käy siellä sen kerran, nyökkäilee, hymyilee ja vastaa niitä moneen kertaan opeteltuja vastauksia, ja sanoo että se oli heikko hetki nii varmaan ne peruu ne loput kerrat. Koska en helevetissä halua sinne.
Ironista..
Musta on myös alkanu taas tuntumaan sille, että vajoan taas. Minua ei huvita eikä haluta mikään. Eilenkii oli lähiaikoje varmasti puhutuimmat bileet. Mitä mä teen? Ensinnäkii oli kauheen tuskan takana että sain ees tän perseeni raahattua sinne ja ennen sitä oli iha sellane olo että itkettää ja haluan vaan nukkua pahan oloni poikkeen. Menin sitte ku pakotettiin, (kyllä, mutsi ei antanut jäädä kotiin) mutta se oli lähinnä sitä että istuin yksin jossai nurkassa päänsäryn kanssa, ja kattelin muitte menoo
Ja yöllä oli kanssa kamala olo. Paskalle illalle paska lopetus vai mitä? Mulla kävi jälleen mielessä ne ajatukset, jotka olen osannut pitää poissa jo kauan. Mitä.. mitä jos sittenkin? Mitä jos sittenkin jättäisi kaiken taakseen.. ei. Menkää pois, mullahan on kaikki hyvin. Mulla on koti, perhe, kavereita, oma rakas.. kaikkea mitä voi pyytää.
 |
| But how can I love someone when I can't even love myself? |
